torstai 6. elokuuta 2015

"Väriterapiaa"

Eilen tehty nyt sitten se odotettu rautakauppareissu. Odotettu sen puolesta, että nyt on siis tehty päätös katon suhteen! Samalla sitten saatiinkin kulutettua melkein puolet remonttibudjetista. Mutta samalla saatiin kyllä yli puolet remonttiin tarvittavista tarvikkeistakin - eli nyt on kattopaneelit sekä seinämaalit (tai suurin osa niistä ainakin). Ihan sen kunniaksi yksi postauks väreistä.

Värejä pohdin itse aika kauan. Sinänsä en omaa tarkkaa värisilmää, mutta saan vahvasti eri tunnetiloja kyllä väreistä, joten halusin että ne on suunniteltu loppuun asti. Perinteinen "kaikki seinäpinnat valkoisella" olisi ollut tietysti ihan potentiaalinen ratkaisu sekin, mutta halusin mieluummin vähän peroonaa esiin.


Väriopaskirjaa tuli selailtua hetki jos toinenkin. Kirja oli siitä kiva, että sinne oli sommiteltu valmiiksi erilaisia väripaletteja (pääväri sekä sille tuki- ja tehostevärejä), mutta eihän niiden tiedoilla suoraan voinut kauppaan marssia. Sitten etsittiin niitä vastaavat sävyt Tikkurilan ja/tai Teknoksen väriliuskoista. Näitä sitten sommiteltiin asunnolla ja yritetiin peilailla seinällä ko. värejä. Lopulta päätös meni melkolailla kivuttomasti ja nyt on maalitkin sitten ostettu. Ainoastaan valkoinen on ostamatta, koska ensin käytetään vanha pois ja ei tiedä kuinka pitkälle se riittää. Mutta sitä saa sitten tarvittaessa lisää, koska käytämme ihan "maalarinvalkoista", joka tulee valmiina purkeissa, eikä sitä tarvitse sävyttää erikseen. Meillä tulee ko valkoista läpi talon kaikkiin ikkunaseiniin (suihkua nyt lukuunottamatta).

Tässä nyt meidän "väripaletti" - suunnitelmatasolla että lopulta toteutuvana.


Alkuperäinen idea koko talolle yhdessä paletissa
[suihku (petrooli); työhuone (vihreät); eteinen, olohuone ja keittiö (hiekka, oranssi ja punainen); makuuhuone (violetti); lastenhuone (ruskea)]


Ylläolevista sitten pysyi neljä suunnitellussa, loput hieman muuttuivat. Suihkulle, kun emme tee remonttia, jäävät tuollaiset hieman petroolin siniset laatat. Ihan siisti ja nätti suihku, mitään suurta ja mullistavaa sieltä ei löydy, mutta ei myöskään huuda olevansa muinaisjäänne. Siitä ei nyt ole kuvaa, tulee varmaan myöhemmin koko talon esittelyssä.

Työhuone

Otetaan sitten seuraavaksi vaikka työhuone. Tällainen oli alkuperäinen ideaväripaletti työhuoneelle.



Eli vihreää ja puuta. Se osa alkuperäisestä ideasta jäi, vaikka värit eivät ole aivan täsmälleen nuo. Vihreää tulee seiniin, puuta lattiassa ja kalusteissa.

Kuten mainittua, ikkunaseinät meillä on valkoiset, joten sama myös täällä. Muista seinistä kaksi tulee vaaleammalla vihreällä ja yksi tummemmalla vihreällä. Tikkurila oli uudistanut värisuunnitteluohjelmansa, joten nämä "mallikuvat" ovat varsin hauskan näköisiä, mutta tässä nyt yksi kuva.


Työhuoneesta siis poistunut tuo kaappi (aiemmissa kuvissa olohuoneessa nähty kaappi siis kyseessä), mutta ei ole remonttivaiheen kuvaa nyt työhuoneesta. Oviseinälle siis laitetaan tumman vihreää ja sivuseinille vaaleanvihreää. Vaaleanvihreästä ei ole täsmäväriä antaa, sillä meillä oleva on "virhesävyä", mutta tuo on lähimpänä.




Olohuone

Olohuoneeseen suunnitelmat vaihtelivat ihan alkuperäisestä harmaasta, ensimmäisen kuvan oranssiin ja nykyiseen rusehtavaan sävyyn. Pitkään mietittiin, että voisiko yksi seinä olla ihan syvän punainen, mutta luovuimme ajatuksesta myöhemmin. Tässä siis puolivälin sävypaletti.



Tummanharmaa tulee näkymään vähän pakostakin, koska takka on tummanharmaa. Olohuonetta ja keittiötä miettiessä, piti huomioida tosiaan se, että keittiöstä näkyy olohuoneeseen ja eteiseen, olohuoneesta vuorostaan keittiöön ja eteiseen ja eteisestä taas kaikkiin makuuhuoneisiin sekä sinne olohuoneeseen ja keittiöön. Aluksi mietin, että voisiko eteisessäkin olla jotain väriä, mutta rauhoittaa tilaa, kun se on kauttaaltaan valkoinen. Se helpotti myös olohuoneen ja keittiön värien valitsemista. Suuri ja mahtava värisuunnitteluohjelma antoi kuvasta tällaisen (älkää välittäkö yhden seinän valkoisista rajoista, ne piti tehdä, jottei maalautunut katto ja eteinenkin seinän värillä). Voitte verrata onko mitään yhteistä yllä olevaan kuvaan.

Olohuoneeseen tulee siis kahta sävyä (plus se ikkunaseinän valkoinen). Huoneessa ei vielä ole puolipaneelia, mutta se on tulossa tuolle ikkunanvastaiselle seinälle. Sitä tuo vino viiva tuossa keskellä seinää yrittää edustaa. Kaksi muuta seinää tulee harmahtavalla vaaleanruskealla ja paneeli tummemmalla murretulla ruskealla. Vaaleampi sävy jopa hieman viittaa punertavaan, mutta se ei haittaa. Sille löytyy selitys keittiöstä. Ja samalla kuin vahingossa saivat meidän nykyiset makuuhuoneen verhot uuden paikan olohuoneesta - pellavaverhot, joissa häivähdys punaista ja tumman harmaata, eli kaikki olohuoneen ja keittiön sävyt yhdessä paketissa.



Keittiö

Keittiöstä ei ole kuvaa, mutta tämä oli alkuperäinen värimaailma.


Keittiössä on rusehtava välilaatta, jossa on osassa mukana kuvioita. Keittiön kaapeissa on häivähdys vaaleaa puuta valkoisen lisäksi ja lattia on muiden huoneiden tavoin vaaleaa parkettia. Yhdelle seinälle tulee tännekin puolipaneeli, jotta tilat ovat yhtenäiset olohuoneen kanssa. Huoneeseen ei kuitenkaan tule paneeliin värisävyä vaan se maalaltaan muiden seinien tavoin valkoisella. Paneelin yläpuolelle kuitenkin tulee väriä - vanhaa roosaa. Sen puolesta paletti keittiössä on siis pysynyt samanlaisena. Lisäksi hauskuutta tuo se, että en muistanut värimaailmaa suunniteltaessa, että millaiset kuviot laatoissa on, mutta niidä on valkoisen lisäksi paria eri väriä - beigeä, punaista ja turkoosin sinistä. Eli kaikki sävyt löytyvät tältä kortilta. Punaisista valikoitui tämä:




Makuuhuone

Makuhuoneessa tuli suurin muutos värimaailmaan. Olin aluksi ajatellut sinne tummaa violettia.

Tässä teimme (lue: minä tein) ensimmäisen sisustusohjelmista tutun suunnittelutempun. Meillä on siis jo nyt makuuhuoneessamme yksi taulu, jonka haluamme siirtää myös seuraavaan makuuhuoneeseen. Otin silmää mielyttäviä väriliuskoja ja lipsautin mukaan myös yhden tummansinisen liuskan. Lopulta violetit eivät istuneet taulun sävyihin yhtä hyvin kuin sininen, joten päädyimme siniseen.



Huoneen katto on jo maalattu valkoiseksi (valkoisemmaksi kuin suunnitteluohjelma antaa). Ikkunaseinä on jälleen siis valkoinen, muut seinät ovat tuollaisia tummansinisiä. Huoneesta voi tulla hieman tumma, mutta valoilla sitten vastaan. Se saa kuitenkin olla tumma, nukkumista vartenhan makuuhuone on.



Pojan huone

Pojan huonehan oli valmiiksi vaaleansininen. Kuultiinkin monesta suusta, että tämähän on kuin tehty pienelle pojalle (ovessakin jopa valmiina pieni sininen nallekyltti). Tiedossa kuitenkin, että väriä halutaan vaihtaa ja tämä oli alkuperäinen väripaletti sinne.




Kyllähän tuo jo siellä alussa näkyi, mutta pojan huoneen "pääväri" (valkoisen ohella siis) on ruskea. Kun olohuoneessa on hieman harmaan ruskeaa, tulee tänne ihan syvänruskeaa. Näin huoneesta saadaan hyvä canvas - huoneesta voidaan tehdä aivan lapsen värikäs leikkitila tai myöhemmin koululaisen hillitympi huone ihan vain vaihtamalla verhot, matot ja petivaatteet. Huoneeseen siis tuodaan paljon väriä, mutta sitä ei maalata sinne kiinni.



Tämä Tikkurilan tuotos on ehkä hulppein - kaikki patterin ja ikkunan rajat loistavat väriä ja tapetin reunat hohtavat kuin lamput, mutta tuossa sitä pääsävyä kuitenkin näkyy. Ruskeaa tulee siis jo huoneessa valmiiksi olleeseen puolipaneeliin sekä sitä vastapäätä olevalle seinälle. Muut seinäpinnat valkoisia. Täällä lattia on oikeasti muovimatto, mutta näyttää puulta. Varsin sopiva lapsen huoneeseen - ei tule niin pahaa lommoa päähän, jos kaatuu, eikä pahaa lommoa lattiaan, jos (kröhöm, "kun") jotain tippuu.


~*~

Tässä siis meidän talon värit. Ne on nyt hankittu ja niillä mennään - tänään väriä saa pintaansa ainakin yksi huone, ehkä jopa kaksi.

Loppukevennykseksi vielä kollaasi talon alkuperäisistä väreistä, jotka paljastuivat tapettien ja listojen alta. Osassa ei paljoa tarvinnut metsästää, osasta näkyy vähän heikommin. Olisiko sittenkin pitänyt jättää nämä?

Vasen ylä: olohuoneessa oli ruskeaa, joka sinne osittain palaakin.
Oikea ylä: työhuoneessa tapetin alta paljastui kaksi puolikasta seinää kirkasta violettia. 
Keskellä: eteisessä on ollut hemaisevaa keltaista.
Vasen ala: meidän makuuhuoneessa on ollut tuollaista sammaleen vihreää. Oranssi kuvassa on suojateippiä.
Oikea ala: pojan huoneessa on ollut kirkaan, hieman aniliiniin taittavaa punaista.

~*~

Palettivärit: Pinterest. Huonekuvien muokkaukset: Tikkurilan  ColorUP. Värilastut: Tikkurila. Loput kuvat otettu itse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti